|
|
|
| Harjumaan Kajastus ry |
Harjumaan Woimistelu- ja Urheiluseura Kajastus ry on entisen Mikkelin maalaiskunnan vanhin urheiluseura. Kajastus on perustettu vuonna 1918 ja merkattu yhdistysrekisteriin tammikuun 26. päivänä vuonna 1921.
Kajastus omistaa Harjumaan Seurantalon, joka on rakennettu talkoilla 1920-luvulla. Seurantaloa on kunnostettu 2000-luvulla.
Säännöllistä toimintaa Seurantalolla on koko kylän kesätapahtumat, tanssit, nuorisodiskot ja lasten koulunpäättäjäisdiskot ja urheilukoulut. Talvisin Seurantalolla on toimintaa joka lauantai, kun kylän nuorempi väki kokoontuu pelaamaan sählyä. Kajastus pitää siellä kokoukset ja itsenäisyyspäivän aikaan kokoontuu kylän väki glögille Seurantalolle, kun urheilukentän laitaan sytytetään joulukuusen valot. Seurantalolla voi käydä myös pelaamassa biljardia ja pingistä. Seurantalon kentällä pelataan pesä- ja jalkapalloa sekä järjestetään lasten olympialaiset, aikamiesten voimamieskisat ym. toimintaa. Myös läheisen ryhmäperhepäiväkodin väki käy siellä päivisin liikkumassa. Kajastus huolehtii valaistetun hiihtoladun kunnosta ja järjestää jokavuotisen hiihtokoulun kilpailuineen.
TIETOA SEURANTALOSTA
|
|
|
 |
Harjumaan Seurantalo |
|
| Kajastuksen puuhamiehet |
Ilpo Haapea puheenjohtaja
Esa Kovanen rahastonhoitaja
Veijo Jaakkola
Markku Lampinen
Hannele Sarvi
Jarmo Viljakainen
|
|
|